Sivut

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Kesä puhelimen uumenista

Heipat vaan kaikille ! Elelläänkin elokuun viimeisiä päiviä ja pikku hiljaa pitää alkaa hyväksymään, että kesä rupeaa olemaan taputeltu tältä vuodelta ja voidaan alkaa kääntää katseita syksyä kohti. Mutta ennen kuin ruvetaan kaivelemaan syystakkeja ja kynttilöitä kaapeista sekä muuttamaan postaukset syysaiheisiksi, niin otetaan pieni katsaus kuluneeseen kesään puhelimen kuvina. Vaikka kesä meni hieman harakoille ihanan hirveiden helteiden ja työpaikan kanssa naimisissa olemisen takia niin silti tänä kesänä sattui ja tapahtui kaikkea mukavaakin.
Alkukesästä juhlittiin serkun ylioppilaslakkia, katsottiin päivät pitkät Frendejä tyttöjen kanssa, pelattiin minigolfia ja kokeiltiin erilaisia esillepanoa jälkiruoka-annoksissa. Alkukesästä saatiin ottaa vähän rauhaksiin ja rentoutua vielä ennen kuin heinäkuun kiireet iskivät päälle.
Kesäkuussa vietin myös ensimmäistä ja tämän vuoden ainoaa kesälomaviikkoa Budapestin reissun yhteydessä. Budapestiin voit palata tästä, tästä ja tästä postauksesta. Viikon reissusta voin nostaa ylös ainakin Boutiq'Barin cocktail-listan ja tunnelman sekä pienen Paprika-ravintolan paikallisen ruoan ja omaperäisen sisustuksen, unohtamatta tietenkään kaupungin arkkitehtuuria ja kauneutta.
Heinäkuun puolella helteiden iskiessä työvuorojen jälkeiset iltauinnit olivat täyttä rakkautta, toisin kuin sunnuntai aamuiset kävelyreissut töihin, jolloin yleensä iski tunne, että ehkä olisi pitänyt terästää aamukahvi. Olisi päivät varmaan kulunut paljon mukavammin :D. Ostin tänä kesänä myös ensimmäisen oman autoni ! Kisutkin sai kesäromanssin, vaikkakin vain parvekkeelta käsin.
Elokuussa sitten juhlittiinkin meikäläisen 21v synttäreitä työkaverin kanssa, muutettiin hiusten väriä hieman tummemmaksi alkavan syksyn kunniaksi ja hieman epäonnistuneen kokeilun vuoksi. Käytiin myös siskon kanssa sanomassa heipat Cheekille viimeisen kerran Lahden mäkimontussa, samalla tietenkin juhlien synttäreitäni hieman jälkikäteen. Kesä laitettiinkin sitten kunnolla pakettiin makkaran ja vaahtokarkkien grillauksella Aulangon tekosaarilla. 

Mikä on ollut sun kesän kohokohta ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos et vielä kommentoinut, tee se nyt !