Sivut

maanantai 5. marraskuuta 2018

I love me-messujen shopping haul

Hellureit vaan kaikille ja mukavaa maanantaita ! Me vietettiin siskoni kanssa tuossa pari viikkoa taakse päin tyttöjen päivää ja hurautettiin Helsinkiin I love me 2018-messuille hieman nauttimaan toistemme seurasta kiireisten viikkojen keskellä. On oikeasti mukava huomata että viimeisten vuosien aikana meistä on tullut siskoni kanssa todella läheisiä, teini-iässä kun tämä ei ollut näin, mutta sen jokainen siskon omaava tietää että teini-iässä se oma sisko ei ole se lemppari ihminen. Meillä oli todella hauskaa ja saatiin nopeasti monta tuntia kulutettua Messukeskuksessa, ja lähdettiin ajelemaan takaisin kotiin kädet täynnä kasseja ja lompakot kevyinä.
Messuista voin sen sanoa että mukaan olisi lähtenyt varmasti paljon enemmänkin uutuus tuotteita kokeiluun, mutta edellisenä vuotena todettiin jo että väen paljous messuilla on aivan mahdoton, sama asia oli myös tänä vuonna. Tutkinta tilaa ei ollut oikein uutuustuotteiden ja brändien kanssa, joten varmasti moni mielenkiintoinen tuote ja palvelu jäi epätietoisuuteen meidän kohdalla.
Mä olen todella altistuva kaikille pakettitarjouksille :D, mutta pakko myöntää että tähän pakettitarjoukseen tarttuminen ei kyllä yhtään kaduta. Foamie oli täysi tuntematon ennen messuja, ja nyt ihmettelen että miten ! En ole ennen oikein pitänyt minkäänlaisista pesusienistä mutta tämä Foamien Beauty Fruity-pesusieni on kyllä muuttanut allekirjoittaneen mielipiteen. Tässä sienessä yhdistyy oikeastaan kaikki mitä nainen tarvitsee suihkussa: kuorinta, puhdistus ja pesuaineen ravitsevuus, ja marjainen tuoksu tekee siitä syötävän hyvän. Lisäksi sieni on dermatologisesti testattu. Tähän Foamien pakettitarjoukseen kuului pesusieni ja palashampoo. Vegaanisen palashampoon pH-tasapaino on suunniteltu optimaaliseksi hiuksille ja hiuspohjalle. Se ravitsee, puhdistaa ja sopii kaikille hiuslaaduille. Helppo käyttöinen palashampoo riittää noin 25 pesukertaan.
Natura Siberican pisteen nähdessäni en meinannut pysyä housuissa. Jos joku muistaa kuinka aikaisemmin tänä vuonna kerroin kuinka Natura Siberican tuotteet vei minulta jalat alta, niin siskolla oli aikalailla kiinni pitämistä kun vihdoinkin mahduttiin pisteelle tutkimaan brändin uutuuksia. Kuvassa näkyy Natura Siberican 4 in 1 misellivesi, josta löytyy aktiivihiiltä joka supistaa ihohuokosia. Tätä voi käyttää ihan vain meikin puhdistukseen tai kasvovetenä. Plussana on että samalla kun misellivesi puhdistaa se myös virkistää ja kosteuttaa, joka on ehkä paras yhdistelmä ravintola-alan työntekijälle. Mukaan samalta pisteeltä tarttui myös kokeiluun Yes To primRose oil, joka rauhoittaa ja vähentää kasvojen punoitusta. Tämän tuotteen ainoana miinuksena on sen haju, itsellä tulee mieleen märkä koira, jollain tulee mieleen metalli. Tuote on kuitenkin moni käyttöinen, nimittäin soveltuu iholle että hiuksille. PrimRose oil on kuitenkin päätynyt hajusta riippumatta meikäläisen päivittäiseen ihonhoito rutiineihin miselliveden kanssa.
Mádaran tuotteet ovat minulle jo entuudestaan tuttuja ja rakastuminen tuli siskon suosittelun kautta. Talven taas tullessa kylmyys heti alkaa kuivattamaan käsiä ja koko aikainen käsien pesu kuivattaa vielä entisestään. Siksi Mádaralta pääsikin testiin kuoriva palasaippua joka sopii koko kropalle ja käsille, sekä kosteuttava ja energisoiva nestesaippua jossa timjamin ja sitruunaruohon herkullinen tuoksu tuo mieleen kokeilevan jälkiruoan. Tähän päälle vielä entuudestaan suosikiksi noussut Mádaran käsivoide ja kokin kädet kiittävät.
Olen ruoanlaitossa erilaisten vinaigrettejen suurkuluttaja, siksi mukaan tarttui myös Foodinin omena-siiderivinaigrette. Foodinin pisteelle minua katsottiin vähän oudosti kun haistelin tavallisen omena-siiderin- ja inkiväärillä ja hunajalla maustetun omena-siiderivinaigreten välillä. Kuitenkin tavallinen vinaigrette lähti mukaani. Kyseessä on täysin suomalainen luomutuote joka ei todellakaan ole hinnalla pilattu, nimittäin 500ml pullo maksoi vain 3.95€, kun normaaleista tuotteista saa yleensä maksaa sen 3-5€ tai enemmänkin. Vinaigrette soveltuu hyvin kastikkeisiin, salaatteihin ja jopa ihan veden maustamiseen. Tässä on käytetty luonnollista käymistä, joka on toteutettu etikkahapolla ja mukaan on jätetty sakkaa, mikä minulle tuo mieleen kotitekoisen vinaigreten.
Olen huomannut, että olen ruvennut suosimaan entistä enemmän luomutuotteita, ja varsinkin suomalaisia tuottajia ja yrityksiä. Kävimme piipahtamassa Puhdistamon pisteellä mutta jälkeen päin totesimme että Foodinilla oli paljon paremmat tuotteet tänä vuonna kuin Puhdistamolla. Mukaan tietenkin kassalta saatiin Foodinin sheikkeri, joka taitaa päätyä itselle töihin juomapulloksi.

Jos te olitte i love me-messuilla, niin mitä teillä tarttui sieltä mukaan ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos et vielä kommentoinut, tee se nyt !