Sivut

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

miten vähentää ruokahävikkiä kotona ?

Heipat vaan ! Tämän viikon aiheet on pyörinyt kestävän kehityksen ympärillä. Kestävästä kehityksestä kun puhutaan niin esiin nousee helposti ruokahävikki, energian ja veden säästö, kierrätys ja uusiutuvat luonnonvarat ja niiden käyttö. Jos haluaa olla osana kestävää kehitystä ja edesauttaa kestävää kehitystä edes pienillä teoilla niin kaikista helpointa on aloittaa ruokahävikistä ja kierrättämisestä. Näin olen itse tehnyt. Ruokahävikki ja sen minimointi on osa omaa työtäni ja siksi myös sen minimointi kotona tulee luonnostaa. Suomalaisista kotitalouksista roskiin joutuu ruokaa vuosittain 120-160miljoonaa kiloa. Tuo määrä koostuu suurimmaksi osaksi leivästä, tuoreista hedelmistä ja vihanneksista, liha- ja kalatuotteista ja valmistuotteista. Omalla kohdalla huomaa kuinka pahalta tuntuu kun esimerkiksi viikko sitten ostetut omenat joutuu laittamaan roskikseen kun ovat jo valmiita hyppäämään jääkaapista kasvoille oven avatessa.
Parilla helpolla vinkillä ja tapavaihdoksella pystyy vähentämään omaa ruokahävikkiä kotona, sekä säästämään rahaa:
- Tee ostoslista, käy kaapit lävitse mitä tarvitset ja merkitse ne ylös.
- Suunnittele viikon ruokalista etukäteen. Ruokalistaa suunnitellessa kannattaa katsoa mitkä tuotteet jotka löytyy jo valmiiksi kotoa ovat sellaisia jotka pitäisi käyttää mahdollisimman pian. Myös tuotteet jotka löytyvät jo kaapeista valmiina tai voit jatkojalostaa niin voit hyvällä mielellä jättää kauppaan, esimerkiksi juustopalasta juustoraastetta, tai jauhelihakastikkeesta pizzan tai makaronilaatikon täyte
- Pohdi mitä tuotteita käytät oikeasti. Jos syöt yhden leivän silloin tällöin niin joka viikko ei kannata koko leipäpussia ostaa vaan ostaa yksi leipäpussi kotiin jonka pakastaa ja sulattaa aina sen verran kun tarvitset. Sama pätee kasviksiin ja hedelmiin, jos et käytä jotain tuotetta joka aterialla niin osta pikemmin se yksittäinen punnittava tuote äläkä sitä kilon pussia josta todennäköisemmin puolet lentää pois. 
- Syö ennen kauppaan menoa. Ruokalista kannattaa tehdä vähän nälkäisenä, mutta itse kauppaan kannattaa mennä kylläisenä. Näin vältät heräteostoksilta, helposti roskiin menevistä ostoksista ja silti saat kaikki ne tuotteet mitä tarvitset kun seuraat vain ostoslistaa joka on tehty viikon ruokalistan mukaan.
- Tee ruokaa iso satsi kerralla. Kun teet ruokaa sen verran että syöt siitä ainakin pari päivää putkeen. Jos tuntuu että ruokaa jää ylitse niin pakasta jämät roskakorin sijaan. 
- Jos pakkasessa ei ole tilaa jämien pakastamista vasten ja ruoka alkaa tökkiä kolmannen päivän kohdalla, jatkojalosta. Tortillan täytteistä saa helposti pyöräytettyä pizzan, jauhelihakastikkeesta makaronilaatikkoa, keitetyistä perunoista saa tehtyä pyttipannua ja uunijuureksista voi tehdä sosekeittoa. Jämistä saa nopeasti ja vaivatta tehtyä seuraavan päivän ruoan. Näin ruoka joka ei maistu enää ei mene roskiin.
- Jos liha- ja kalatuotteissa alkaa päivämäärät paukkumaan päälle niin laita tuotteet pakkaseen ja käytä myöhemmin. Itse teen nimittäin näin, summailen tuotteiden viimeisten käyttöpäivien ja oman arjen kanssa ja jos tiedän etten kerkeä valmistamaan raaka-aineita niin siirrän tuotteet pakkaseen.
- Haista ja maista. Tuotteiden parasta ennen-päiväykset ei ole se viimeinen käyttöpäivä vaan tuote voi vielä parasta ennen-päivämäärän umpeutumisen jälkeen olla käyttökelpoinen jopa neljäkin päivää. Viimeinen käyttöpäivä taas on se päivämäärä minkä jälkeen tuote ei ole enää niin priimalaatuista. Muista aina haistaa ja maistaa tuotetta. Jos maku, haju, rakenne tai väri ei ole normaalista poikkeava niin ei kun käyttöön vaan.
Tiivistettynä: hyödynnä aisteja, pakastinta ja omaa mielikuvitusta.

Siinä olisi nyt minun pienet vinkkivitoset kodin ruokahävikin vähentämisiin, löytyykö sinulta jo joku näistä käytössä tai saitko näistä itsellesi varteen otettavia vinkkejä ? Entä haluatko nähdä lisää tälläisiä postauksia blogini puolella ?

torstai 13. syyskuuta 2018

Miten valmistaudun lähipäiviin ?

Heipat vaan kaikille ja mukavaa torstaita ! Meikäläisellä starttaa tänään tämän kuukauden lähipäivät, eli tässä samalla valmistaudun lähtemään ajelemaan kohti Tamperetta. Vaikka kyseessä onkin vasta toinen lähijakso niin silti huomasin, että tässä on noussut pienet rutiinit tälle kouluviikolle. Mä tykkään valmistella paljon etukäteen niin sitten niitä asioita ei tarvitse stressata koulun penkillä, kotiin tullessa tai aamusta lähtiessä kohti koulua. Kuitenkin päivät venyvät todella pitkiksi siksi on hyvä pitkin viikkoa tehdä pieniä asioita joita ei tarvitse sitten murehtia kriittisillä hetkillä.
Nämä lähijaksot on ainakin itselle sellaista arjesta irrottautumista, normaalisti kun töihin lähtee heittää hiukset vaan nutturalle ja naama ilman minkään näköistä meikkiä. Mutta nyt kun pääsee lähtemään oikeasti ihmisten ilmoille, mikä sitten tarkoittaa itselle juurikin sitä että pääsee vähän laittautumaan normaalia enemmän ja panostamaan itseensä. Erilaiset kasvonaamiot ja -kuorinnat ovat allekirjoittaneelle ainakin tällä hetkellä parasta mitä on ikinä kehitelty. Lähipäiviä kohti pääsee puhdistamaan kaikki keittiön rasvat ihosta eikä tarvitse heti pelätä että huokoset on heti täynnä frittirasvaa.
Hyvät ja riittävät yöunet on myös todella tärkeässä osassa mun lähijakso rutiineja, mutta aina se ei onnistu. Siksi tummien ja turvonneiden silmien pelastus on nuo Kocostarin Princess Eye Patchit. Hankin nuo viime vuonna i love me-messuilta kokeiluun ja en voi muuta sanoa että ne on olleet pelastajat jokaisena tärkeänä aamuna.
Kun lähijakso alkoi häämöttämään aloitin siivoamisen. Imurointia, tiskausta, pyykinpesua, kun koti on siisti  niin on mukava lähteä kouluun kun tietää ettei tarvitse koulusta tultaessa alkaa heti siivoamaan vaan voi rauhassa palautua päivästä ja tehdä ehkä jotain koulutehtävää eteenpäin. Myös ruoan tekeminen valmiiksi on iso helpotus, tällä hetkellä hellalla poriseekin siksi herkkusienikeitto. Ei tarvitse kotiin tultaessa pohtia että mitäs sitä söisi vaan voi ottaa suoraa kupin käteen ja nostaa jalat pöydälle.
Myös lähijakso tarkoittaa sitä, että saa lakkaa kynnet. Normaalissa elämässä kynsilakan käyttö on epävirallisesti kiellettyä ja niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä ja silmän iloa. Siksi vikana iltana ennen jakson alkua on hyvä istua alas ja lakata kynnet samalla katsoen joko Netflixiä tai fiksaten viimeisiä osia koulutehtävistä.

Ihan varmasti sieltä ruutujen toiselta puolelta löytyy muitakin monimuoto-opiskelijoita, millaisia rutiineja teillä on kontaktiviikonloppuja varten ? 
Ja muutenkin, mitä rutiineja teillä on koulupäiviin valmistautuessa ?