Sivut

torstai 27. joulukuuta 2018

Silmälasit 1v

Aika lailla tasan vuosi sitten sain elämäni ensimmäiset koko aikaiset silmälasit. Muistan sen kun rupesin itkemään optikolla ollessani kun sain koelinssit silmille, itkin koska maailma ei ollut sumea ja myös että miten en ollut vielä satuttanut näköni takia vielä ketään liikenteessä. Se todellisuuteen herääminen yksinkertaisesti kauhistutti. Tunteet oli ristiriitaiset silloin mutta nyt kokonaisen vuoden jälkeen en enää osaa edes olla ilman laseja. Välillä ne unohtuu edelleen aamulla laittaa päähän, varsinkin kiireessä(lue: nukuin taas pommiin).Vaikka luulin että elämäni vaikeutuu koska linssit ovat koko ajan tielläni, mutta oikeastaan elämä on vain helpottunut kun näkeekin kunnolla :D
Mutta mitä muutoksia olen sitten huomannut vuoden käytön aikana ? Ensimmäiseksi, migreeni kohtaukset on vähentynyt, ihan huomatusti. Ennen migreeni kohtauksia tuli melkein kerran viikossa, mutta nyt niitä tulee ehkä kerran kuukaudessa, jos edes sitäkään. Toiseksi, nauroin kun katsoin vuoden tai kahden vuoden takaisia valokuvia. Nauroin miten pikku tytöltä olenkaan näyttänyt ilman laseja. Silmälasit ovat tuoneet sillaista aikuismaista olemusta niin henkisesti kuin ihan fyysisesti. Jotenkin se oma olemus on muuttunut silmälasien myötä, positiiviseen suuntaan tietenkin. Mutta silmälasit myös ovat pahentaneet mustia silmän alusia. Olen aina ollut kirottu tummien silmän alusten suhteen ja ne ei lähde vaikka kuinka nukkuisi ja eläisi terveellisesti. Silmälasien myötä olen huomannut miten silmän aluset ovat vaan tummuneet tummumisesta. Tänne päin saa suositella erilaisia aineita niiden piilottamiseen !
Olen myös huomannut ettei jotkut ihmiset tunnista enää. Törmään vanhoihin koulukavereihin, lapsuuden ystäviin tai ex-kollegoihin, he eivät tunnista vaan tuijottavat minua kuin hullua kun moikkaan. Yleensä naurahdan vaan ja otan silmälasit pois päästä jos näen ettei yhdistäminen onnistu. Siinä vaiheessa sitten viimeistään. Vuoden aikana on tullut huomattua myös se miten kannattaa meikata silmälasien kanssa. Tummaa silmämeikkiä kannattaa välttää jos et halua näyttää turpaan saaneelta, samoin vahvoja rajauksia. Neutraali meikki sopii hyvin arkeen, ja vähän näyttävämpi meikki sitten juhliin. Mutta näyttävänkin silmämeikin kanssa pitää olla todella varovainen, koska linssit voivat pilaa meikin ulosannin. Oikeanlaisen silmämeikin pohjan pitää oppia tekemään kantapään kautta, ja kokeilemalla erilaisia tyylejä ja värejä. Nimimerkillä kokemusta on :D

maanantai 17. joulukuuta 2018

Joulukorttitehdas

Kaverit ja sukulaiset ! Jos haluatte pysyä jännityksessä millaisen kortin tuut saamaan tänä jouluna, älä lue tätä ! :D
Olen nyt ruvennut ottaa ihan tavaksi tämän joka jouluisen joulukorttien lähettämisen. Nimittäin olen todella huono ostamaan lahjoja, hyvä että perheen ja poikaystävälle saa lahjan hankittua ja kavereita muistan glögilasillisen ääressä. Siksi tykkään lähettää joulukortin. Ne on vähän enemmän kuin jouluna lähetetty tekstiviesti tai koko sosiaaliselle medialle laitetut hyvän joulun toivotukset. Ja onhan siinä myös enemmän fiilistä mukana kun ne on itse tehtyjä. Viime vuonna tein ensimmäistä kertaa itse joulukortit kaikille sukulaisille ja läheisille, ja samalla tavalla jatkoin myös tänä vuonna. Joulukortteja tulee tehtyä sen parisen kymmentä kappaletta ja niitä lähtee niin ympäri Suomea kuin myös ulkomaille. Tänä vuonna joulukortit tehtiin maalaamalla, kun viime vuonna oli huopaiset leikkaa-liimaa kortit. Yläpuolelta näet millaiset kortit lähetin tänä vuonna lämmittämään läheisiäni. Kai sinä muistit lähettää omat joulukorttisi ?

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Sailor cap


Heipat vaan kaikille ja ihanaa joulukuuta! Joulukuuta vedelläänkin jo pitkällä ja itse joulu kolkuttelee pikku hiljaa ovella, vaikka en olisi vielä valmis siihen. Huomenna alkaa on myös tämän vuoden viimeinen rutistus koulun osalta, nimittäin syyslukukauden viimeiset lähipäivät. Tammikuun puolella jatketaankin sitten uudestaan ja tässä saa jouluna ehkä vähän hengähtää koulun osalta.
Mutta tänään ei ollut tarkoitus tulla vaan höpöttelemään vaan koulusta vaan itse asiassa halusin tulla esittelemään meikäläisen uuden huonojen hiuspäivien pelastuksen ja pikku tvistin perus arki pukeutumisessa. Tuo kipparin hattu on ollut mulla jo jonkun aikaa hakusessa. Silloin kun nämä nostivat päätänsä trendien aalloilla niin itse kiersin ne kaukaa, mutta nyt... Tilanne onkin toisin! Etsin todella pitkään omaa silmää miellyttävää yksilöä ja monta erilaista tultiinkin kokeiltua. Kuvissa näkyvä yksilö lopulta päätyi omalle hattuhyllylle, ihan vain sen simppelyyden ja mukavuuden takia. Mikään ei vaan voita simppelyyttä ja mukavuutta, vai mitä mieltä te olette ?

perjantai 30. marraskuuta 2018

Kissatädin valinnat huonekasveissa

Musta on pikku hiljaa ruvennut kuoriutumaan oikea kunnon viherpeukalo, haluaisin täyttää asuntoni jokaisen nurkan, pöydän, ikkunan ja hyllyn erilaisilla huonekasveilla. Sellainen pieni muotoinen oma viidakko, mutta tätä viidakko-unelmaa rajoittaa omat karvalapset. 
Olen nykyaikana todella tarkka minkä laisia kasveja asuntooni tuon, nimittäin vuosi sitten kun olin juuri muuttanut asuntoon halusin hankkia ison ja pitkä aikaisen huonekasvin. En tutkinut tarpeeksi tarkkaan tai kysynyt asiantuntijalta soveltuuko tämä kasvi kissatalouteen, ja se pieni huolimattomuus sitten kostautui. Pimu tykkää enemmän ja vähemmän järsiä kaiken näköisiä vihreitä lehtiä, sille maistuu niin kaktus, kuivunut saunavihta kuin neilikka. Leena taas enemmän tuijottelee ja seurailee Pimun tekemisiä, joskus maistaa itsekin ja repii neilikat pois maljakosta. Olin siis hankkinut kissoille myrkyllisen kasvin, jonka tajusin vasta noin viikon jälkeen. Pimu oli järsinyt kukan lehtiä, ja rupesi parin päivän jälkeen oksentelemaan, ruoka ei maistunut ja tyttö oli ihan veltto. No tutkin kasvin soveltuvuutta kissoille ja äkkiä soittoa eläinlääkärille, joka sitten kehotti hankkiutumaan mahdollisimman nopeasti kasvista eroon ja seuraamaan Pimun tilaa. Kasvi siirtyi nopeasti uuteen osoitteeseen ja Pimun tila parani, eli selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Tästä opittiin että paras tutkia ennen ostoa että soveltuuko kasvi kissoille vai eikö.
Kun nostin ensimmäisen kaktukseni pöydälle, luulin että se saa olla rauhassa. Kyseessähän on pieni ja piikikäs kasvi, mutta toisin kävi. Pimu puski kaktusta ja loppujen lopuksi järsi siltä yhden latvoista pois. Kaktus on kuitenkin todella helppo hoitoinen ja kissatalouteen sopiva kasvi. Se saa olla rauhaksiin ja selviää hengissä pitkään, nimimerkillä unohdan kastelun liian usein. 
Suunnitelmissa on hankkia täksi jouluksi joulukaktus, kissoille sopiva joulukasvi. Joulutähti ja hyasintti ovat molemmat myrkyllisiä, vaikka omassa lapsuudessa muistankin kuinka entiset kissat ihan tyytyväisenä söin joulutähteä tai hyasinttia, eikä mitään tapahtunut. Mutta omien tyttöjen kohdalla olen vähän varovaisempi.
Olen myös hurahtanut täysin tähän itse kasvattamiseen. Vuoden alussa laitoin avokadon kasvamaan vesilasiin ja siinä vaiheessa kun istutin versoa multaan tajusin, että sehän on myrkyllinen kasvi. Avokadopuuni kasvaa siksi iloisena kissojen ulottamattomissa amppelissa. Ehkä siitä kasvaa vielä nätti kasvi, eikä jää tuollaiseksi kukkatikuksi mitä se nyt on. 
Eilen sitten laitoin vesilasiin juurtumaan ananaksia. Turhaan ostaa kotiin ananasta kun sain työmaalta mukaan tupsuja. Ananaksesta kasvaa noin 50cm korkuinen kasvi ja se on myös helppohoitoinen, joka sopii paremmin kuin nenä päähän. Nyt jäädään odottelemaan lähteekö joku näistä itämään.
Viimeisin kasvihankintani on nämä ihanat eukalyptuksen oksat. Nämä valittiin tarkkaan kukkakauppiaan kanssa. Pohdimme myös sitä kuinka hyvin kissat jättävät nämä rauhaa, kuitenkin eukalyptus on aika voimakkaan hajuinen kasvi. No minun kohdalla ainakin tytöt ei mistään voimakkaasta tuoksusta välittänyt vaan kiinnostunut nousi heti kun oksat päätyivät maljakkoon ja paikalleen. Eukalyptus on kuitenkin turvallinen kasvi kissoille.
Viime vuonna joulun aikaan maljakkoon eksyi myös ihan kuusen oksia, nimittäin jokainen kissan omistaja tietää että joulukuusta on todella vaikea pitää kissataloudessa. Siksi oma joulukuusen tuoksu tuli maljakosta, ehkä myös tänäkin vuonna. 

Tästä pääset tutustumaan paremmin 25 kissoille myrkylliseen kasviin. Tätä listausta käytän itse kun olen kasvikaupoilla.

Ihanaa alkavaa joulukuuta !

torstai 22. marraskuuta 2018

Stressin poistoa nuotiolla

Mukavaa torstaita kaikille ! Rupesin tuossa taas kalenteria ja päivämääriä katselee ja tajusin että kohta ollaankin jo joulukuun puolella, apua ! Tässä pitää kaikkien muiden kiireiden keskellä alkaa suunnittelemaan joulukortteja, tavalliseen tapaan viime tipassa joululahjaostosten tekoa ja oman lahjalistan mietintää, paukkuvien deadlinein kiinniottoa, ja pienen joulukinkun metsästystä. Eiköhän tästäkin rutistuksesta taas selvitä, ja stressin poistoon ollaankin keksitty hyvä tapa, nimittäin:
Me ollaan otettu nyt vähän jo tavaksi tämmöiset myöhäiset nuotioreissut. Eilen siis lähdettiin vähän haukkaamaan raitista ilmaa ja rentoutumaan läheiselle kodalle nuotio ääreen. Paistettiin makkaraa, vaahtokarkkeja, keitettiin pannukahvit ja höpöteltiin niitä näitä. Tämmöiset luontoretket, pienellä pakkasella ja vähän myöhemmin illalla piristävät niin mieltä kuin kehoakin. Kaikki kiireet ja stressin voi jättää kodan ulkopuolelle ja vain nauttia vähän poksuvasta nuotiosta ja pannukahvin tuoksusta. 
Jos siis tarvitsen pienen nollauksen, lähde joko yksin tai hyvässä seurassa nuotiolle ja nauti luonnon hiljaisuudesta.

Ihanaa alkavaa viikonloppua !

maanantai 5. marraskuuta 2018

I love me-messujen shopping haul

Hellureit vaan kaikille ja mukavaa maanantaita ! Me vietettiin siskoni kanssa tuossa pari viikkoa taakse päin tyttöjen päivää ja hurautettiin Helsinkiin I love me 2018-messuille hieman nauttimaan toistemme seurasta kiireisten viikkojen keskellä. On oikeasti mukava huomata että viimeisten vuosien aikana meistä on tullut siskoni kanssa todella läheisiä, teini-iässä kun tämä ei ollut näin, mutta sen jokainen siskon omaava tietää että teini-iässä se oma sisko ei ole se lemppari ihminen. Meillä oli todella hauskaa ja saatiin nopeasti monta tuntia kulutettua Messukeskuksessa, ja lähdettiin ajelemaan takaisin kotiin kädet täynnä kasseja ja lompakot kevyinä.
Messuista voin sen sanoa että mukaan olisi lähtenyt varmasti paljon enemmänkin uutuus tuotteita kokeiluun, mutta edellisenä vuotena todettiin jo että väen paljous messuilla on aivan mahdoton, sama asia oli myös tänä vuonna. Tutkinta tilaa ei ollut oikein uutuustuotteiden ja brändien kanssa, joten varmasti moni mielenkiintoinen tuote ja palvelu jäi epätietoisuuteen meidän kohdalla.
Mä olen todella altistuva kaikille pakettitarjouksille :D, mutta pakko myöntää että tähän pakettitarjoukseen tarttuminen ei kyllä yhtään kaduta. Foamie oli täysi tuntematon ennen messuja, ja nyt ihmettelen että miten ! En ole ennen oikein pitänyt minkäänlaisista pesusienistä mutta tämä Foamien Beauty Fruity-pesusieni on kyllä muuttanut allekirjoittaneen mielipiteen. Tässä sienessä yhdistyy oikeastaan kaikki mitä nainen tarvitsee suihkussa: kuorinta, puhdistus ja pesuaineen ravitsevuus, ja marjainen tuoksu tekee siitä syötävän hyvän. Lisäksi sieni on dermatologisesti testattu. Tähän Foamien pakettitarjoukseen kuului pesusieni ja palashampoo. Vegaanisen palashampoon pH-tasapaino on suunniteltu optimaaliseksi hiuksille ja hiuspohjalle. Se ravitsee, puhdistaa ja sopii kaikille hiuslaaduille. Helppo käyttöinen palashampoo riittää noin 25 pesukertaan.
Natura Siberican pisteen nähdessäni en meinannut pysyä housuissa. Jos joku muistaa kuinka aikaisemmin tänä vuonna kerroin kuinka Natura Siberican tuotteet vei minulta jalat alta, niin siskolla oli aikalailla kiinni pitämistä kun vihdoinkin mahduttiin pisteelle tutkimaan brändin uutuuksia. Kuvassa näkyy Natura Siberican 4 in 1 misellivesi, josta löytyy aktiivihiiltä joka supistaa ihohuokosia. Tätä voi käyttää ihan vain meikin puhdistukseen tai kasvovetenä. Plussana on että samalla kun misellivesi puhdistaa se myös virkistää ja kosteuttaa, joka on ehkä paras yhdistelmä ravintola-alan työntekijälle. Mukaan samalta pisteeltä tarttui myös kokeiluun Yes To primRose oil, joka rauhoittaa ja vähentää kasvojen punoitusta. Tämän tuotteen ainoana miinuksena on sen haju, itsellä tulee mieleen märkä koira, jollain tulee mieleen metalli. Tuote on kuitenkin moni käyttöinen, nimittäin soveltuu iholle että hiuksille. PrimRose oil on kuitenkin päätynyt hajusta riippumatta meikäläisen päivittäiseen ihonhoito rutiineihin miselliveden kanssa.
Mádaran tuotteet ovat minulle jo entuudestaan tuttuja ja rakastuminen tuli siskon suosittelun kautta. Talven taas tullessa kylmyys heti alkaa kuivattamaan käsiä ja koko aikainen käsien pesu kuivattaa vielä entisestään. Siksi Mádaralta pääsikin testiin kuoriva palasaippua joka sopii koko kropalle ja käsille, sekä kosteuttava ja energisoiva nestesaippua jossa timjamin ja sitruunaruohon herkullinen tuoksu tuo mieleen kokeilevan jälkiruoan. Tähän päälle vielä entuudestaan suosikiksi noussut Mádaran käsivoide ja kokin kädet kiittävät.
Olen ruoanlaitossa erilaisten vinaigrettejen suurkuluttaja, siksi mukaan tarttui myös Foodinin omena-siiderivinaigrette. Foodinin pisteelle minua katsottiin vähän oudosti kun haistelin tavallisen omena-siiderin- ja inkiväärillä ja hunajalla maustetun omena-siiderivinaigreten välillä. Kuitenkin tavallinen vinaigrette lähti mukaani. Kyseessä on täysin suomalainen luomutuote joka ei todellakaan ole hinnalla pilattu, nimittäin 500ml pullo maksoi vain 3.95€, kun normaaleista tuotteista saa yleensä maksaa sen 3-5€ tai enemmänkin. Vinaigrette soveltuu hyvin kastikkeisiin, salaatteihin ja jopa ihan veden maustamiseen. Tässä on käytetty luonnollista käymistä, joka on toteutettu etikkahapolla ja mukaan on jätetty sakkaa, mikä minulle tuo mieleen kotitekoisen vinaigreten.
Olen huomannut, että olen ruvennut suosimaan entistä enemmän luomutuotteita, ja varsinkin suomalaisia tuottajia ja yrityksiä. Kävimme piipahtamassa Puhdistamon pisteellä mutta jälkeen päin totesimme että Foodinilla oli paljon paremmat tuotteet tänä vuonna kuin Puhdistamolla. Mukaan tietenkin kassalta saatiin Foodinin sheikkeri, joka taitaa päätyä itselle töihin juomapulloksi.

Jos te olitte i love me-messuilla, niin mitä teillä tarttui sieltä mukaan ?

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

kahdeksan aihetta hymyyn

Heipat vaan ihanat ja mukavaa sunnuntai-iltaa ! Ajattelin vielä vähäsen pakoilla noiden koulun rästi- ja ennakkotehtävien tekemistä, mitään muutahan en ole tässä viimeiset kaksi viikkoa tehnytkään kuin pakoillut. Jos nyt totta puhutaan niin viimeiset kaksi viikkoa ei ole oikein mennyt putkeen. Huonosti nukuttuja öitä, ongelmia mihin ei löydä ratkaisuja vaikka kuinka etsisi, pitkiä työviikkoja ja päiviä, koulutehtävien lyhyet deadlinet ja stressiä jokaiseen lähtöön. Koska mun viimeiset viikot on mennyt aikalailla päin prinkkalaa, niin siksi halusin tulla jakamaan teille asioita mitkä on saanut mut hymyilemään viime aikoina.
- Aurinkoiset päivät ja ruskan värit puissa. Mikään ei vaan yksinkertaisesti voita syksyn väriloistoa, samalla kun ajelee kohti päämäärää jotain pienempää tietä ja aurinko valaisee kellertävät ja punertavat puut, aah sielu lepää.
- Parin rästihomman valmiiksi saaminen, lähettäminen ja unohtaminen. Ei voi olla hymyilemättä kun saa sen kurssin tärkeimmän tehtävän tehtyä, lähetetty ja sitten voit vaan yliviivata sen to do-listalta.
- Uuden Netflix-sarjan löytäminen. Oon nyt hurahtanut täysin sarjaan nimeltä Fuller House, joka on siis jatkoa 80-90-luvun vaihteessa pyörineelle Full House-sarjalla. Taidan aloittaa Full Housen katsomisen seuraavaksi samalla kun odottelen Riverdalen jaksojen ulos tulemista.
- Treffi-ilta, rankan työaamun jälkeen ei ole mukavampaa tapaa rentoutua kuin vetää keilakengät jalkaan ja lähteä keilaamaan. Tietenkin illan kruunasi Burger King ja alkava lumiräntäsade.
- Aamuisin pieni kissa kömpii mahan päälle nukkumaan tai hyppimään herätykseksi. Onneksi mulla on kaksi neljä jalkaista herätyskello, yleensä herätys tulee liian myöhässä.
- Vaikka mikään ei voita syksyn väriloistoa, silti juuri nouseva aurinko, huurteiset puut, hieman valkea maa laittaa hymyn nousemaan niin helposti. Yleensä kuten tänäkin vuonna mulla on "ensi lumen" tullessa kielteisiä ajatuksia talven tuloa kohtaan, mutta parin valkean viikon jälkeen onkin vain positiivisia ajatuksia.
- Pienet teot. Tiskien ja pyykkien laitto, imurointi, tyttöjen ruokinta, aamukahvin keitto, ne jos mitkä nostavat hymyn.
- Tyttöjen päivä I Love Me-messuilla. Viime viikon sunnuntaina otettiin siskon kanssa irtiotto ja lähdettiin käymään I Love Me-messuilla. Teki meille molemmille hyvää lähteä vähän pehmentämään päitämme, ja keventämään lompakoitamme. Haluaisitteko nähdä mitä kaikkea mulla tarttui mukaan messuilta ?
Mikä on saanut sut hymyilemään viime aikoina ?

perjantai 19. lokakuuta 2018

Tämän hetken inspisseinä

Hui kauhea kuinka lokakuu juoksee vaan ohitse ja tehtävää olisi enemmän kuin aikaa. Tämä kuukausi on taas ollut sellainen, että on toivonut vuorokaudessa olevan enemmän kuin 24tuntia ja kahvipaketit olisi tarjouksessa. Mutta tämän kuukauden menoa ja melskettä tullaan puimaan vähän myöhemmin, nimittäin tämän postauksen aiheena on mun tämän hetken inspikset.
Hauska huomata miten paljon tykkään ja inspiroiduin asioiden ääripäistä. Pukeutumisessa hennosta naisellisesta klassisesta suoraa sitten boheemiin ja rockahtavampaan tyyliin, sisustuksessa mahdollisimman yksinkertaisesta, valkoisesta ja pelkistetystä sitten värikkääseen, runsaaseen ja "sekalaiseen" mutta matkustamisen suhteen minulla on aikalailla suoralinja. Kaupunkikohteet on se meikäläisen juttu. En niin välitä mistään rannoista ja auringosta köllöttelystä vaan pelkkä kaupunki ja eri maan kulttuuri tutkittavana riittää mulle.
 Fashion
Home
Travel

Ihanan inspiroivaa viikonloppua !

Kaikki kuvat löytyvät täältä

maanantai 1. lokakuuta 2018

Kansainvälinen kahvipäivä!

Ihanaa lokakuun ensimmäistä päivää ja lämmintä kansainvälistä kahvipäivää ! Tänään siis vietetään kansainvälistä kahvipäivää ja tietenkin heijastinpäivää. Kansainvälistä kahvipäivää on vietetty vuodesta 2015, sen tarkoituksena on juhlistaa tuota ihanaa kofeiinin lähdettä ja tuoda esille kahvinviljelijöiden ahdinkoa. Tämän vuoden teemana on "Woman in coffee", naiset kahvin takana. Teeman taustana on tukea tasa-arvoa ja tiedottaa kuinka paljon naisia tarvitaan kahvin viljelystä kahvin juontiin. Lisää tietoa löydät ICD:n omilta sivuilta.
Itse törmäsin tähän kansainväliseen kahvipäivään melkein ensimmäisenä aamulla kun avasin somen, ja siitähän lähti sitten into keittää pannullinen kahvia ja kahvipäivän kunniaksi ottaa kylkeen pari valkosuklaa-karpalocookieta. Meillä on yleistä kun juon aamu- tai iltapäiväkahvia niin tytöt pörräävät jaloissa tai sylissä ja ihmettelevät. Pimu vahtii usein kahvinkeitintä keittovaiheessa ja Leena nuuskuttelee kupissa olevaa.

Kahvin täyteistä kansainvälistä kahvipäivää ja muistakaa heijastimet ! 

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

miten vähentää ruokahävikkiä kotona ?

Heipat vaan ! Tämän viikon aiheet on pyörinyt kestävän kehityksen ympärillä. Kestävästä kehityksestä kun puhutaan niin esiin nousee helposti ruokahävikki, energian ja veden säästö, kierrätys ja uusiutuvat luonnonvarat ja niiden käyttö. Jos haluaa olla osana kestävää kehitystä ja edesauttaa kestävää kehitystä edes pienillä teoilla niin kaikista helpointa on aloittaa ruokahävikistä ja kierrättämisestä. Näin olen itse tehnyt. Ruokahävikki ja sen minimointi on osa omaa työtäni ja siksi myös sen minimointi kotona tulee luonnostaa. Suomalaisista kotitalouksista roskiin joutuu ruokaa vuosittain 120-160miljoonaa kiloa. Tuo määrä koostuu suurimmaksi osaksi leivästä, tuoreista hedelmistä ja vihanneksista, liha- ja kalatuotteista ja valmistuotteista. Omalla kohdalla huomaa kuinka pahalta tuntuu kun esimerkiksi viikko sitten ostetut omenat joutuu laittamaan roskikseen kun ovat jo valmiita hyppäämään jääkaapista kasvoille oven avatessa.
Parilla helpolla vinkillä ja tapavaihdoksella pystyy vähentämään omaa ruokahävikkiä kotona, sekä säästämään rahaa:
- Tee ostoslista, käy kaapit lävitse mitä tarvitset ja merkitse ne ylös.
- Suunnittele viikon ruokalista etukäteen. Ruokalistaa suunnitellessa kannattaa katsoa mitkä tuotteet jotka löytyy jo valmiiksi kotoa ovat sellaisia jotka pitäisi käyttää mahdollisimman pian. Myös tuotteet jotka löytyvät jo kaapeista valmiina tai voit jatkojalostaa niin voit hyvällä mielellä jättää kauppaan, esimerkiksi juustopalasta juustoraastetta, tai jauhelihakastikkeesta pizzan tai makaronilaatikon täyte
- Pohdi mitä tuotteita käytät oikeasti. Jos syöt yhden leivän silloin tällöin niin joka viikko ei kannata koko leipäpussia ostaa vaan ostaa yksi leipäpussi kotiin jonka pakastaa ja sulattaa aina sen verran kun tarvitset. Sama pätee kasviksiin ja hedelmiin, jos et käytä jotain tuotetta joka aterialla niin osta pikemmin se yksittäinen punnittava tuote äläkä sitä kilon pussia josta todennäköisemmin puolet lentää pois. 
- Syö ennen kauppaan menoa. Ruokalista kannattaa tehdä vähän nälkäisenä, mutta itse kauppaan kannattaa mennä kylläisenä. Näin vältät heräteostoksilta, helposti roskiin menevistä ostoksista ja silti saat kaikki ne tuotteet mitä tarvitset kun seuraat vain ostoslistaa joka on tehty viikon ruokalistan mukaan.
- Tee ruokaa iso satsi kerralla. Kun teet ruokaa sen verran että syöt siitä ainakin pari päivää putkeen. Jos tuntuu että ruokaa jää ylitse niin pakasta jämät roskakorin sijaan. 
- Jos pakkasessa ei ole tilaa jämien pakastamista vasten ja ruoka alkaa tökkiä kolmannen päivän kohdalla, jatkojalosta. Tortillan täytteistä saa helposti pyöräytettyä pizzan, jauhelihakastikkeesta makaronilaatikkoa, keitetyistä perunoista saa tehtyä pyttipannua ja uunijuureksista voi tehdä sosekeittoa. Jämistä saa nopeasti ja vaivatta tehtyä seuraavan päivän ruoan. Näin ruoka joka ei maistu enää ei mene roskiin.
- Jos liha- ja kalatuotteissa alkaa päivämäärät paukkumaan päälle niin laita tuotteet pakkaseen ja käytä myöhemmin. Itse teen nimittäin näin, summailen tuotteiden viimeisten käyttöpäivien ja oman arjen kanssa ja jos tiedän etten kerkeä valmistamaan raaka-aineita niin siirrän tuotteet pakkaseen.
- Haista ja maista. Tuotteiden parasta ennen-päiväykset ei ole se viimeinen käyttöpäivä vaan tuote voi vielä parasta ennen-päivämäärän umpeutumisen jälkeen olla käyttökelpoinen jopa neljäkin päivää. Viimeinen käyttöpäivä taas on se päivämäärä minkä jälkeen tuote ei ole enää niin priimalaatuista. Muista aina haistaa ja maistaa tuotetta. Jos maku, haju, rakenne tai väri ei ole normaalista poikkeava niin ei kun käyttöön vaan.
Tiivistettynä: hyödynnä aisteja, pakastinta ja omaa mielikuvitusta.

Siinä olisi nyt minun pienet vinkkivitoset kodin ruokahävikin vähentämisiin, löytyykö sinulta jo joku näistä käytössä tai saitko näistä itsellesi varteen otettavia vinkkejä ? Entä haluatko nähdä lisää tälläisiä postauksia blogini puolella ?

torstai 13. syyskuuta 2018

Miten valmistaudun lähipäiviin ?

Heipat vaan kaikille ja mukavaa torstaita ! Meikäläisellä starttaa tänään tämän kuukauden lähipäivät, eli tässä samalla valmistaudun lähtemään ajelemaan kohti Tamperetta. Vaikka kyseessä onkin vasta toinen lähijakso niin silti huomasin, että tässä on noussut pienet rutiinit tälle kouluviikolle. Mä tykkään valmistella paljon etukäteen niin sitten niitä asioita ei tarvitse stressata koulun penkillä, kotiin tullessa tai aamusta lähtiessä kohti koulua. Kuitenkin päivät venyvät todella pitkiksi siksi on hyvä pitkin viikkoa tehdä pieniä asioita joita ei tarvitse sitten murehtia kriittisillä hetkillä.
Nämä lähijaksot on ainakin itselle sellaista arjesta irrottautumista, normaalisti kun töihin lähtee heittää hiukset vaan nutturalle ja naama ilman minkään näköistä meikkiä. Mutta nyt kun pääsee lähtemään oikeasti ihmisten ilmoille, mikä sitten tarkoittaa itselle juurikin sitä että pääsee vähän laittautumaan normaalia enemmän ja panostamaan itseensä. Erilaiset kasvonaamiot ja -kuorinnat ovat allekirjoittaneelle ainakin tällä hetkellä parasta mitä on ikinä kehitelty. Lähipäiviä kohti pääsee puhdistamaan kaikki keittiön rasvat ihosta eikä tarvitse heti pelätä että huokoset on heti täynnä frittirasvaa.
Hyvät ja riittävät yöunet on myös todella tärkeässä osassa mun lähijakso rutiineja, mutta aina se ei onnistu. Siksi tummien ja turvonneiden silmien pelastus on nuo Kocostarin Princess Eye Patchit. Hankin nuo viime vuonna i love me-messuilta kokeiluun ja en voi muuta sanoa että ne on olleet pelastajat jokaisena tärkeänä aamuna.
Kun lähijakso alkoi häämöttämään aloitin siivoamisen. Imurointia, tiskausta, pyykinpesua, kun koti on siisti  niin on mukava lähteä kouluun kun tietää ettei tarvitse koulusta tultaessa alkaa heti siivoamaan vaan voi rauhassa palautua päivästä ja tehdä ehkä jotain koulutehtävää eteenpäin. Myös ruoan tekeminen valmiiksi on iso helpotus, tällä hetkellä hellalla poriseekin siksi herkkusienikeitto. Ei tarvitse kotiin tultaessa pohtia että mitäs sitä söisi vaan voi ottaa suoraa kupin käteen ja nostaa jalat pöydälle.
Myös lähijakso tarkoittaa sitä, että saa lakkaa kynnet. Normaalissa elämässä kynsilakan käyttö on epävirallisesti kiellettyä ja niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä ja silmän iloa. Siksi vikana iltana ennen jakson alkua on hyvä istua alas ja lakata kynnet samalla katsoen joko Netflixiä tai fiksaten viimeisiä osia koulutehtävistä.

Ihan varmasti sieltä ruutujen toiselta puolelta löytyy muitakin monimuoto-opiskelijoita, millaisia rutiineja teillä on kontaktiviikonloppuja varten ? 
Ja muutenkin, mitä rutiineja teillä on koulupäiviin valmistautuessa ?

perjantai 31. elokuuta 2018

10 opittua asiaa

Nyt on haalittu yksi ikävuosi lisää niin on hyvä pysähtyä ja miettiä, että mitä on opittu viimeisen 21-vuoden aikana. Mulle yleensä iskee pari kuukautta ennen synttäreitä ikäkriisi ja rupean murehtimaan että mitä en ole saavuttanut vielä, mitä olisi pitänyt saavuttaa jo ja mitä muut oman ikäiset kaverit ovat jo saavuttaneet. Onneksi en ole nuoruudessa tehnyt mitään aikajanaa, mitä pitää olla tehtynä ja minkä ikäisenä, koska muuten paineet saavuttaa nämä asiat olisivat vielä isommat.
Olen nimittäin aina ollut niin sanottu suorittaja, suoritan asioita lävitse enkä niitä sen enempää pohdi tai sisäistä. Jotkut asiat tehdään taas todella ajatuksen kanssa ja ne yleensä onkin sitten parhaimmistoa. Blogin suhteen käytän todella paljon ajatusta, samoin töissä ja siviilissä isojen ja tärkeiden asioiden kohdalla.
Mutta olen ruvennut pikku hiljaa ymmärtämään että opitut asiat ja henkinen hyvinvointi on tärkeämpää kuin suuret ja pienet saavutukset vaikka ne tulevatkin tärkeysjärjestyksissä seuraavana.
- Asioiden murehtiminen ja stressaaminen on normaalia

- Kohtele toista sillain miten haluaisit hänen kohtelevan sinua

- Älä jätä asioita viime tippaan

- Pienillä asioilla voi olla suuretkin merkitykset

- Osta aina jääkaappiin appelsiinimehua ja Coca Colaa extempore illanviettojen varalle
- Kahvin juonti ei ole hyvä idea puolen yön jälkeen

- Et pysty miellyttämään kaikkia vaikka haluaisit

- Virheistä saa ja pitääkin tehdä

- Sun hymy voi olla jonkun auringonpaiste risukasassa

- En ole superihminen vaan pelkkä ihminen
Mitä asioita sinä olet oppinut vuosien aikana ?

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Kesä puhelimen uumenista

Heipat vaan kaikille ! Elelläänkin elokuun viimeisiä päiviä ja pikku hiljaa pitää alkaa hyväksymään, että kesä rupeaa olemaan taputeltu tältä vuodelta ja voidaan alkaa kääntää katseita syksyä kohti. Mutta ennen kuin ruvetaan kaivelemaan syystakkeja ja kynttilöitä kaapeista sekä muuttamaan postaukset syysaiheisiksi, niin otetaan pieni katsaus kuluneeseen kesään puhelimen kuvina. Vaikka kesä meni hieman harakoille ihanan hirveiden helteiden ja työpaikan kanssa naimisissa olemisen takia niin silti tänä kesänä sattui ja tapahtui kaikkea mukavaakin.
Alkukesästä juhlittiin serkun ylioppilaslakkia, katsottiin päivät pitkät Frendejä tyttöjen kanssa, pelattiin minigolfia ja kokeiltiin erilaisia esillepanoa jälkiruoka-annoksissa. Alkukesästä saatiin ottaa vähän rauhaksiin ja rentoutua vielä ennen kuin heinäkuun kiireet iskivät päälle.
Kesäkuussa vietin myös ensimmäistä ja tämän vuoden ainoaa kesälomaviikkoa Budapestin reissun yhteydessä. Budapestiin voit palata tästä, tästä ja tästä postauksesta. Viikon reissusta voin nostaa ylös ainakin Boutiq'Barin cocktail-listan ja tunnelman sekä pienen Paprika-ravintolan paikallisen ruoan ja omaperäisen sisustuksen, unohtamatta tietenkään kaupungin arkkitehtuuria ja kauneutta.
Heinäkuun puolella helteiden iskiessä työvuorojen jälkeiset iltauinnit olivat täyttä rakkautta, toisin kuin sunnuntai aamuiset kävelyreissut töihin, jolloin yleensä iski tunne, että ehkä olisi pitänyt terästää aamukahvi. Olisi päivät varmaan kulunut paljon mukavammin :D. Ostin tänä kesänä myös ensimmäisen oman autoni ! Kisutkin sai kesäromanssin, vaikkakin vain parvekkeelta käsin.
Elokuussa sitten juhlittiinkin meikäläisen 21v synttäreitä työkaverin kanssa, muutettiin hiusten väriä hieman tummemmaksi alkavan syksyn kunniaksi ja hieman epäonnistuneen kokeilun vuoksi. Käytiin myös siskon kanssa sanomassa heipat Cheekille viimeisen kerran Lahden mäkimontussa, samalla tietenkin juhlien synttäreitäni hieman jälkikäteen. Kesä laitettiinkin sitten kunnolla pakettiin makkaran ja vaahtokarkkien grillauksella Aulangon tekosaarilla. 

Mikä on ollut sun kesän kohokohta ?

perjantai 17. elokuuta 2018

Ensimmäinen koulupäivä

Ihanaa huomenta ja perjantaita vaan kaikille ! Nyt olisi ensimmäinen päivä korkeakouluopintoja takana ja fiilikset on tällä hetkellä vähän hämmentyneet, jännittyneet ja mitä-olen-mennyt-tekemään-olo. Siis eilen tämä työnarkomaani palasi takaisin koulun penkille parin vuoden jälkeen restonomin tutkinnon merkeissä ja nyt jo tunnen kuinka stressipallo vyöryää vain kohti. Vaikka ensimmäinen vuosi ja päivä aloitettiin rennolla meiningillä ja asioiden läpi käymisellä saman henkisten ihmisten kanssa niin voin varmaan nyt jo sanoa että tulevista kolmesta ja puolesta vuodesta tulee todella rankat. Tietenkin vielä koulutöiden päälle tulee vielä omat työkiireet, blogin ylläpito ja sosiaalisen elämän tasapainoilu, mutta tämä kaikki vaatii oman aikansa ja tasapainottelun asioiden tärkeysjärjestyksissä. 
Mutta ensimmäiseen päivään palatakseni, ennen kuin rupean manaamaan etten ikinä tule valmistumaan, niin opinnot lähtivät siis käyntiin ilmoittautumisella jonka jälkeen sullouduimme luokkaan kuuntelemaan tuutoriopettajamme kertomuksia itse TAMK:sta, opinnoista ja kaikesta muusta tähän taipaleeseen liittyvästä. Voin paljastaa että ette ikinä usko kuinka hermona olin kun ajelin Tamperetta kohti, koko kroppa vain tärisi ja kädet hikosivat ja ilmoitusjonossa tunsin vain kuinka muutin punertavan sävyiseksi :D, fiilis oli oikeasti kun olisi mennyt ensimmäiselle luokalle ala-asteelle ja se jännitys ei meinannut sitten laueta millään, kiitos kuitenkin että luokkatoverit ovat todella mukavia että se hieman lievitti asiaa.
Mutta ensimmäisen päivän jälkeen itse luokasta voi sanoa että meitä on monesta junasta ja uskon että hyvällä yhteishengellä ja tsemppauksilla pääsemme tämän homman kirkkaasti lävitse.
Ihanaa perjantaita ja viikonloppua kaikille ! 

keskiviikko 8. elokuuta 2018

IN / IN part 7

Moikat vaan kaikille ja ihanaa elokuuta ! Vaikka itse on aina laskenut elokuun vielä kesäkuukaudeksi niin silti elokuussa ruvetaan siirtämään katsetta kohti alkavaa syksyä ja tänä vuonna jotenkin odottaa tuota syksyä entistä enemmän. Sitä väri loistoa, ihania neuleita ja nilkkureita, hattuja ja erilaisia ihania kylmyydeltä suojaavia takkeja, ehkäpä vuosien varrella syksystä on kuoriutunut oma lempi vuodenaika. Siksi otetaankin nyt pieni varaslähtö syksyyn ja katsotaan tulevan syksyn IN/IN-listaus.
Auringonkukat ovat itselle ollut se merkki omien syntymäpäivien ja syksyn lähestymisestä. Lapsuudessa aina elokuun lapsuuden kodissani äidillä oli maljakossa auringonkukkakimppu. Ja auringonkukat kuuluvat neilikoiden rinnalla omiin lempikukkasiin. Odotan vain että eteen sattuisi tarpeeksi hyvännäköinen kimppu jonka saisi kuljettaa kotiin asti.
Vaikka ruutukuvio villitsi jo keväällä niin silti se myös kuuluu ja sopii syksyyn. Se tuon asuun kivan pienen kasarivaikutteen ja pikku hiljaa kesän myötä olen itse ruvennut myös lämpiämään tälle kuviolle vaikka aina olen ollut vähän printtivastainen. Vielä en ole päättänyt hankinko syksyksi söpön ruutuhameen vai pitkän ruututakin kylmyyttä vastaan, ehkä se päätös iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Pileevuorinen biker ja farkkutakki on nyt syksyn pukeutumisessa sulattanut täysin meikäläisen sydämen. Tämän takin ympärille on kehitelty jo niin monta asua että odotan vain että saan kotiutettua tämän ihanuuden. Enää pitää päättää että minkäs värinen ja pituinen :D
Erilaiset statement korvikset ovat päässeet nyt tämän melkein koruttoman ja mahdollisimman minimaallisen käyttäjän listoille. Kun normaaliin niin sanottuun arkipukeutumiseen ei korut oikein sovellu niin sitten kun mahdollisuus panostaa ja laittaa korut, niin korvakorut on tällä hetkellä ne mitkä laittaa kaikista mieluiten päälle. Ne eivät ole niin paljoa tiellä ja monipuolinen valikoima innostaa vielä enemmän.

Löytyykö teidän tämän hetken  IN/IN-listoilta samoja mitä allekirjoittaneelta ?