Sivut

maanantai 21. lokakuuta 2019

Päivä Tallinnassa

Heipat vaan kaikille! Täällä aletaan pikku hiljaa palautua aika vauhdikkaasta viikonlopusta. Perjantaina käytiin nopeasti siskon kanssa I love me-messuilla, jotka olivat varsinainen pettymys tänä vuonna. Lauantaina sitten lähdettiin S:n kanssa päiväreissulle Tallinnaan, josta puhutaankin tänään enemmän. Sunnuntaina käytiin sitten illalla vielä huvittelemassa ensimmäistä ja viimeistä kertaa tänä vuonna ja tietenkin ihailemassa valoja vesisateessa Linnanmäen valokarnevaaleilla, niin kuin moni muukin. Sekä messut että valokarnevaalit olivat todella kivat, mutta välillä ihan otti päähän ja ahdisti ihmispaljous. Varsinkin valokarnevaalien jälkeen ihmeteltiin, että miten silmät ovat ehjinä, kun ihmiset kulkivat sateenvarjojen kanssa laput silmillä isoissa ihmismassoissa.
Mutta sitten päästäänkin itse postauksen aiheeseen ja lauantain Tallinnan reissuun. Itse en ole ikinä käynyt tällaisella päivä Tallinnassa reissulla, vaan pikemmin Tallinnan vierailut ovat olleet jonkun näköisen risteilyn yhteydessä ja silloinkaan ei olla lähdetty hirveän kauas satamasta. Me molemmat tarvittiin pientä maiseman vaihdosta kaiken kiireen ja stressin keskellä. Pyöriteltiin moni ajatuksia mitä tehdä yhteisillä vapaapäivillä ja päätettiin lähteä Tallinnaan tutkimusretkelle. Olen aina halunnut nähdä Tallinnan vanhan kaupungin, joten varattiin perjantai aamuna liput laivaan.
Parin tunnin yöunilla lähdettiin kohti satamaa. Ratikka täyttyi heti rautatieasemalla tupaten täyteen, mutta satamassa lähtöselvitykset ja laivaan nousu sujui aika sujuvasti. Yleensä laivareissut on alkanut mitä ihmeellisimmillä kommelluksilla tai hirveällä kiireellä, mutta tällä kertaa ei tarvinnut ottaa yhtäkään juoksuaskelta kummassakaan päässä. Kerrankin näin päin! 
Tallinnaan päästyämme suunnitelmissa oli käydä KGB-museossa, mutta se oltiin myyty koko päivältä loppuun, joten jatkoimme matkaa kohti vanhaa kaupunkia. Vanhassa kaupungissa kiipesimme muurille, ja muurin torneihin ihastelemaan maisemia. Aika monet ja jyrkät portaat saatiin kiivetä, että pääsimme tornien ylimpiin korkeuksiin ja sieltä muistoksi jäikin mukavan kipeät reidet. :D Mutta olihan näkymät sen arvoiset. Kiersimme erilaisilla pienillä ja kapeilla kaduilla, kävimme muutamassa kirkossa ihastelemassa ja näköala-paikalla, josta näki alas Tallinaan ja merelle. En vain pysty käsittämään miten kaunis kaupungin osa tuo vanha Tallinna on! ♥️
Nälän noustessa lähdimme pois vanhasta kaupungista ja suuntasimme rautatien toiselle puolelle. Tuttavamme oli suositellut ravintolaa nimeltä F-hoone ja olimme päättäneet suunnata sinne. Matkalla kuitenkin piipahdimme tuolla Balti Jaama-torilla. Aivan ihana ja tunnelmallinen kauppa-alue. Ostimme sieltä käsitehtyä suklaata ja kiersimme muutamassa käsityöputiikissa. Siitä lähdimme sitten metsästämään ravintolaamme. Kerkesimme eksyäkin noin 500metrin matkalla sekä kävellä kertaalleen ravintolan ohitse. Vaikka ravintolassa oli ruuhkaa niin silti emme joutuneet aivan älyttömiä odottamaan, esimerkiksi juomien tai alkuruokien kanssa. Ja ruoka oli todella hyvää, aivan varmasti käydään toistekin! Kello rupesi kuitenkin tulemaan sen verran, että piti alkaa lähtemään kohti satamaa, joten matkalla nappasimme sähköpotkulaudat ja kiidimme vanhan kaupungin mukulakivikatuja pitkin kohti satamaa ja laivaan.

En edes muista milloin viimeksi päivän jälkeen olisi ollut noin rentoutunut olo. Vaikka ensi viikolla vietänkin kesälomastani yhtä viikkoa niin tuli todella tarpeeseen pieni varas lähtö lomailuun. Lisäksi oli mukava huomata miten helposti nyt täältä Helsingistä oikeasti pääsee Tallinnaankin ihan vain päiväksi. Ennen kaikkialle lähteminen vaati oman laiset järjestelyt ja se teki siitä lähtemisesti niin vaikeaa, mutta täältä kun pääsee minne vain helposti niin se lähtemisen kynnys on paljon matalampi. Nyt voin hyvillä mielillä viettää muutaman päivän töissä hyvin rentoutuneen viikonlopun jälkeen ja alkaa seuraavaksi miettimään kesälomalle seikkailuja!

Mikä on sun lemppari juttu Tallinnassa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos et vielä kommentoinut, tee se nyt !