Miksi "työelämään jämähtänyt" haki opiskelemaan?

Nyt vihdoin olen tehnyt sen päätöksen.. Ja myös askeleen eteenpäin asian suhteen. Nimittäin tämä tyttö laittoi korkeakoulujen toisessa yhteishaussa hakupaperit eteenpäin restonomin ja tradenomin tutkintoihin ! Miksi sitten valmistumisen jälkeen "työelämään jämähtänyt" lähtee opiskelemaan ? Työpaikallani eräs mestari sanoi minulle moneen otteeseen ennen kuin jäi eläkkeelle että tyttö pieni lähde opiskelemaan vielä kun et ole täysin taloudellisesti riippuvainen töistä, johon joka kerta vastasin että niin olen ajatellut ja että laitan seuraavissa hauissa paperit vetämään.
En koskaan laittanut vaikka näin ajatus opiskeluista oli koko ajan mielessä, paitsi nyt.

Ehkä yhtenä syynä voi olla se että en tiennyt mitä haluan opiskella, en tiennyt haluanko kokonaan uuden ammatin vai haluanko lähteä opiskelemaan nykyistä alaani korkeammalle, en ollut myöskään varma että onko paperini tarpeeksi hyvät korkeakouluihin, enkä ollut varma että onko minusta siihen vielä, tai sitten suurimpana syynä oli se että osaanko irtautua työelämästä enää.
Kokiksi opiskellessani viimeisellä vuodella tein viimeisen puolivuotta töitä koulun ohella, illat ja viikonloput, joten töissä käyminen oli minulle jo rutiinia kun valmistuin. Raskaiden viikkojen jälkeinen nautinto kun palkka tippui tilille, samalla se hyvä fiilis siitä että on taas voinut tehdä elämyksiä jonkun ihmisen elämään ruoan kautta.
Onneksi nykyään kuitenkin mahdollista opiskella töiden ohella korkeakouluissa monimuoto toteutuksella (tämän muodon myös itse valitsin), joka sopii paremmin kuin hyvin koska valtion tuet opintoihin ja asumiseen ylipäätään ovat niin naurettavat että niillä ei oikeasti pysty elämään normaalia elämää. Myös itseni kohdalla kokoaikainen opiskelu ei sovi, vaan tarvitsen työt tasapainoittamaan mieltäni ja rutiinejani.

Viimeisen vuoden aikana työelämä on suoraan sanottuna potkinut minua päähän, vaikka kaikkensa yrittää, luulee olevansa edes vähäisen hyvä työssään, olla kova mieleltään ja paineensietokyvyltään, olla joustava ja mukautuvainen mahdollisimman paljon, ja yrittää pitää rääväsuisensa luonteen kurissa(tässä ei aina vain onnistu), niin silti asiat ei vain järjesty tai toimi. Joulukuussa hyppäsin ravintola-alalta kaupan alalle vaihtelun ja työkokemuksen perässä, olen tykännyt tästä työstä mutta erittäin kunnianhimoisena ihmisenä ja ihmisenä joka rakastaa tehdä elämyksiä toiselle niin itsensä toteuttaminen jää vähäiselle. Mutta tämän työn mukana olen löytänyt suunnan mihin haluan lähteä.

Duunarina olo rupesi kyllästyttämään on ehkä paras vastaus kysymykseen. Kun on kunnianhimoa, maalaisjärkeä, tietoa ja perustaitoa ja halua tuottaa ihmisille mieleen jääviä hetkiä mutta duunarina et voi muuta kuin toteuttaa toisen joko hyviä tai huonoja ideoita niin järkevin vaihtoehto on se että lähdet hakemaan pätevyydet siihen että sinä voit olla se joka niitä ideoita laatii, organisoi ja on se joka innostaa kollegoita ja tulevia ammatti-ihmisiä samaan.

Löytyykö sieltä ruutujen toisilta puolilta työelämään jämähtäneitä mutta kuitenkin loppupeleissä opiskelemaan lähteneitä ?
Haluaisin kuulla nimittäin teidän tarinoita asiasta, joten laita ihmeessä kommenttia !