Sivut

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Gastro Helsinki 2018

Heipat ihanat ! Täällä ollaan palauduttu jotenkin tämän vuoden Gastro Helsinki messuista, kyseessä on siis ravintola- ja catering-alan messut jotka oli tarkoitettu alan ammatti-ihmisisten kohtaamispaikaksi, verkostoitumiseen ja uusien ideoiden ja inspiraation hakuun. Myös opiskelijoilla oli mahdollisuus päästä tutustumaan messujen saloihin.
Totta puhuakseni tänä vuonna kuulin ensimmäistä kertaa näistä messuista muistaakseni liiton kautta tulleessa sähköpostista, ja tätä sähköpostia kun luin niin minähän hypin innosta ja soittelin porukkaa läpi että kuka lähtee ja kellä on mitenkin vapaita. Itse pyysin juuri tuon perjantain vapaaksi että pääsen sitten varmasti lähtemään.
Messuilta löytyi todella monipuolisesti jokaiselle jotakin: oli pikaruokapuoli, baarimikon taivas eli alkoholipuoli ja tasting, astioita, sisustuselementtejä, suolaista ja makeaa maisteltavaa, erilaisia juustoja ja mausteita, kahvia, hyviä ruokavinkkejä ja reseptiikkaa, uutuus tuotteiden maistelua ja odottamaan jäämistä että tuotteita saa vielä joku päivä itselleni kotiin, ruoan säilytys ja valmistus laiteita, oppilaitoksia missä voi opiskella restonomiaa, näytöksiä, mielenkiintoisia luentoja, esimerkiksi kävimme kuuntelemassa luennon oluiden myynnistä ja tietenkin todella ammattiosaavaa myyntiporukkaa ja kauniita esillepanoja. Näillä messuilla tunsi itsensä tervetulleeksi joka nurkkaan ja rennolla meiningillä päivä hurahti ihan silmissä. Ainoan miinuksen jonka löysin niin ei löydetty yhtäkään esittelijää keittiöveitsien osalta, nimittäin sitä odotin ehkä kaikista eniten kun veitsi-intoilija on kyseessä.
Kaiken ohessa kävimme seuraamassa ja jännittämässä vuoden Kokki ja vuoden Tarjoilija-kilpailuja. Oli todella mielenkiintoista nähdä miten tämän vuoden parhaimmat ammattilaiset selviytyvät suorituksistaan ja ottaa heidän kylmähermoisuudesta mallia.
Itse ainakin sain todella paljon ideoita ja vaikutteita messuilta että monenlaiset tulevaisuuden suunnitelmat hyrräsivät päässä niin että kotimatka meni aikalailla prosessoidessa messujen antamaa motivaatiota ravintola-alaa kohtaan. Eli tyhjin käsin, vatsoin tai kuivin suin ei kotiin lähdetty ja tämän vuotisten messujen perusteella ehdottomasti minut löytää tulevaisuudessa seuraaviltakin messuilta !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos et vielä kommentoinut, tee se nyt !