Sivut

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Favorite beauty products

Hauskaa keskiviikkoa vaan kaikille ! Mulla on ollut taas niin kiireitä työn puolesta että kotona on käyty nukkumassa ja vapaa päivinä on halunnut vaan ladata akkuja ja kerätä voimia tulevia työpäiviä varten nimimerkillä sängyn vanki. Tällä viikolla meillä on yksi vuoden suurimmista tapahtumista työpaikalla ja siihen ennakkoon lepääminen on tarpeen koska päivät voivat venyä yli 10tunnin mittaisiksi mutta sunnuntaina on firman virkistymis-päivät, keilaamista, hyvää ruokaa, juomaa ja mahtavaa seuraa.
Mutta nyt asiaan, oon kuluneen vuoden aikana kokeillut vaikka minkälaisia tuotteita ja todennut aina että ei tämä ole mulle ja jatkanut etsimistä. Vihdoin mun etsinnät ovat päässeet päätökseen ainakin hetkiksi, siksi ajattelinkin esitelle mun tämän hetkiset lempparit.
Yves Saint Laurentin CC-voide, tää voide toimii mulla erittäin hyvin pohjustusvoiteena. Voide nimittäin tasoittaa ihon omaa sävyä, muuten kyseistä voidetta voisin käyttää pelkiltään mutta voiteen sävy vääristää kasvojeni väriä joten olen todennut että saan eniten voiteesta irti meikkivoiteen alla.

Mac Studio Fix Fluid SPF 15, meikkivoide jonka kanssa olin aluksi tosi epäileväinen mutta kuitenkin rakastuin. Kun tähän meikkivoiteen tutustuin olin etsimässä luottomeikkivoiteeni tilalle uutta, peittävämpää ja kestävämpää. No nykyinen Macin meikkivoide ei ole pettänyt mua ainakaan vielä.

NYX Wonder Stick, mä olin todella pitkään, siis oikeasti pitkään, tietämätön kaikista highlighteista ja contoureista kunnes sivistin itseäni, imin tietoa itseeni kuin pesusieni ja kokeilin erilaisia tuotteita mutta olen tullut lopputulokseen että tämä NYXin puikko on ehkä paras mun käyttöön, ei liian vahva mutta ei kuitenkaan liian himmeä, nopea käyttää ja mahtuu meikkipussiin.
L'Oréal La Palette Nude Rose, tästä luomiväripaletista löytyy kaikki värit mitä mä tarvitsen mun juhlameikkeihin ja vähän rohkeampaan silmämeikkiin. Sävyjä on vaaleasta roosasta mustaan ja tummaan violettiin, on glitterillä ja ilman glitteriä ja tietenkin todella hyvä peili. Tuon peilin avulla pystyy korjailemaan meikkiä nopeasti autossa kun itsellä on aina paha tapa meikkaa vauhdissa.

We Care Icon Nude paletti, totta puhuekseni ostin tämän paletin kampanjan takia, jokaisesta tuotteesta lahjoitetaan 1€ tiikerien suojeluun ja eläinrakkaana tottakai kävelin paletin kanssa kassalle. Tällä hetkellä tämä paletti on mun arkimeikin kulmakiviä. Värien pigmentit ovat todella hyviä ja vaaleat sävyt ovat niin käytännöllisiä arjessa.

Lumene Eye Makeup Pencil myrskynharmaa, Lumenen kajaali on ollut mun luottotuote jo vuosien ajan, tästä en vain suostu luopumaan. Tumman harmaa sävy mun sini-harma-vihreillä silmillä on paljon kauniimman näköinen kuin täysin musta, muuten näyttäisin pieneltä turpaan saaneelta pandalta.
Jimmy Choo Eau de Parfum, kiitokset siskolleni siitä että on rakastuttanut mut tän kyseiseen hajuveteen. Tuoksu on niin taivaallinen, raikas ja tulee mieleen kesäpäivät ja syksy. Koko pullo täynnä rakkautta

Mitäs te tykkäsitte tälläisestä postauksesta ?

<3:lla Jonna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos et vielä kommentoinut, tee se nyt !